Lainaehdot – Yleisimmät lainaehdot esittelyssä

In Blogi By Jyri Hagman syyskuu 9, 2019

lainaehdot

Oletko joskus miettinyt että millä perusteella pankit myöntävät lainaa tai sitä miksi juuri sinulle ei myönnetty haluamaasi lainaa vaikka kaikki perusedellytykset olivat kunnossa?

Tässä artikkelissa esittelemme yleisimmät lainaehdot, mitä pankit käyttävät lainojen myöntämisessä.

Heti alkuun on kuitenkin todettava että lainat myönnetään aina henkilökohtaisen riskiarvioinnin perusteella. Pankeilla ei siis välttämättä ole tarkkaan määriteltyjä lainaehtoja, vaan lainan myöntämispäätös tehdään jokaisen asiakkaan kohdalla erikseen.

On kuitenkin muutamia ehtoja, joiden täytyy yleensä aina täyttyä, jotta lainaa on mahdollista saada:

Vertaa Lainat Tästä

(Lainavertailumme avulla vertaat helposti ja nopeasti kaikki suosituimmat lainapalvelut)

1. Lainan-hakijan Ikä

Luonnollisesti saadaksesi lainaa sinun tulee olla täysi-ikäinen henkilö. Useat lainapalvelut kuitenkin edellyttävät hakijalta vähintään 20-23- vuoden ikää. Mitä suurempi lainasumma, sitä suurempi ikäraja.

Aiemmin saatoit saada helposti pikavippiä 18-vuotiaana mutta lakimuutosten myötä lainojen ehtoja on jouduttu kiristämään. Tästä syystä yhä useammin lainan saamiseksi vaaditaan korkeampi ikä.

Alla muutama esimerkki lainapalveluista eri ikärajoilla:

Lainaa 18-vuotiaalle myöntävät ainakin Vertaaensin.fi, Omalaina ja Saldolimiitti. Jos siis olet 18-vuotias ja haluat saada vakuudetonta lainaa, niin näiden palveluiden kautta kannattaa lähteä kokeilemaan.

20-vuoden ikää taas vaativat mm. seuraavat pankit: Zmarta, Freedom Rahoitus ja Vippi.fi.

Kun siirrytään suurempiin lainasummiin, niin ikäraja kasvaa. Esim. Bank Norwegian ja Komplett Bank myöntävät lainaa jopa 60 000 euroon asti mutta ikäraja on 23-vuotta.

2. Asuinpaikka

Lähes kaikki lainapalvelut, jotka myöntävät lainaa Suomessa vaativat asiakkailtaan vakituisen osoitteen Suomessa. Jos siis asut ulkomailla, niin lainaa on Suomesta lähes mahdotonta saada.

Lisäehtona on yleensä että Suomessa on pitänyt asua useampi vuosi ennen kuin lainaa on mahdollista saada. Useimmilla pankeilla tämä vaatimus on 36 kuukautta.

Suurin syy tähän on se että jos asiakas asuu ulkomailla, niin pankkien on hankalaa saada asiakkaan maksukäyttäytymisestä tarvittavaa tietoa jotta lainan myöntäminen olisi mahdollista.

Joitakin poikkeuksia tähän sääntöön kuitenkin löytyy. Varsinkin ulkomaiset pankit jotka myöntävät lainaa myös Suomessa eivät välttämättä vaadi lainanhakijalta vakituista osoitetta Suomessa, vaan riittää se että olet Suomen kansalainen ja pystyt osoittamaan että sinulla on vakituiset tulot.

Lue Lisää:

Lainaa ulkomailta – Voiko ulkomaisiin lainapalveluihin luottaa?

3. Vakituiset Tulot

Ennen pieniä pikaluottoja pystyi saamaan helposti ilman minkäänlaisia tuloja. Tänä päivänä tilanne on toinen ja myös pienien vippien saaminen on hankalaa ilman vakituisia tuloja.

Pikavippien korkokaton myötä lainanmyöntämisen kriteerit pankkien osalta ovat tiukentuneet huomattavasti. Tämä johtuu siitä että luottotappioriskien kasvaessa pankit joutuvat syynäämään asiakkaansa huomattavasti tarkemmin.

Tästä syystä lainaa on vaikeaa saada ilman vakituisia tuloja tänä päivänä. Se ei kuitenkaan ole välttämättä täysin mahdotonta. Saatat joissain tapauksissa edelleen saada esim. joustoluoton käyttöösi vaikka sinulla ei olisi vakituisia tuloja.

Jos kuitenkin olet hakemassa suurempaa yli 2000 euron suuruista lainaa, niin näissä tapauksissa vakituiset palkka- tai eläketulot vaaditaan hakijalta poikkeuksetta.

4. Maksuhäiriömerkinnät

Jos tililläsi on maksuhäiriömerkintä, niin voit hyvin suurella todennäköisyydellä unohtaa lainan saamisen tänä päivänä. Jos kyseessä ei ole joku hämäräperäinen lainapalvelu, niin lainan saaminen ilman luottotietoja ei ole mahdollista.

Kaikki Suomen lakien mukaan toimivat pankit ja rahoituslaitokset tarkistavat asiakkaansa luottotiedot lainan hakemisen yhteydessä. Omia luottotietoja kannattaa siis varjella koska niiden menettäminen vaikeuttaa lainan saamisen lisäksi monia muitakin asioita elämässä.

5. Muita Vaatimuksia

Yllä mainittujen vaatimusten lisäksi eri pankeilla voi olla yksittäisiä vaatimuksia lainan saamiselle. Näitä ovat mm.

  • Asiakkaalla ei saa olla historiaa peliriippuvuudesta
  • Lainan saamiseen vaaditaan yhteishakija
  • Lainalle pitää asettaa jonkinlainen vakuus
  • Matkapuhelinliittymän numero ei saa olla salainen

Kuten alussa mainittiin, niin pankit tekevät aina henkilökohtaisen riskiarvioinnin asiakkaalle. Valitettavasti lainansaamisen ehdot eivät koskaan selviä asiakkaalle koska pankit eivät yleensä kerro syytä miksi asiakkaalle ei myönnetty lainaa.

Vertaa Lainat Tästä

Jyri Hagman

Jaa Tämä

Jätä Kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *